13.3. Wicked
Tampereen työväen teatteri
Yksi maailman esitetyimmistä ja menestyneimmistä musikaaleista saapuu Suomeen – ja täysin uutena, Tampereen Työväen Teatterin omana toteutuksena!
Maailmanlaajuinen Wicked-ilmiö on valloittanut katsojat niin teattereissa kuin elokuvanakin. Nyt Tampereella nähdään esitys, jonka takana on sama kansainvälisen tason huipputiimi kuin TTT:n menestysmusikaalissa Kaunotar ja Hirviö.
Olipa kerran ihmeellinen maa, jossa kaikki ei ollut sitä, miltä näytti. Vihreä Elphaba on älykäs, rohkea ja erilainen – ja siksi usein väärin ymmärretty. Kun hän kohtaa kaikkien ihaileman Glindan, heidän välillään salamoi. Ennakoluulot väistyvät ja syntyy ystävyys, joka muuttaa heidät molemmat. Mutta mitä tapahtuu, kun maailma päättää, että yksi on hyvä ja toinen paha?
Wicked kertoo ystävyyden voimasta, rohkeudesta olla oma itsensä ja kyvystä nähdä maailma myös toisen silmin.
Suurelle näyttämölle kohoaa visuaalinen maailma, joka hämmästyttää mittakaavallaan ja mielikuvituksellaan. Live-orkesteri, vaikuttavat laulut ja huikeat näyttämökuvat vievät katsojan keskelle Ozin taikaa – tarinaan, joka on yhtä aikaa suuri seikkailu kuin koskettava kertomus, johon jokainen meistä voi samaistua.
“Wicked on yksi maailman visuaalisimpia musikaaleja. Haluamme tuoda näyttämölle tarinan, joka saa jokaisen uskomaan omiin siipiinsä. Tarinan ytimessa on ystävyys ja hyväksyntä – ja se, että jokaisella on oikeus loistaa omalla tavallaan”, kuvailee ohjaaja Samuel Harjanne.
Tampereen Työväen Teatterin saamat esitysoikeudet ovat suuri luottamuksenosoitus. Olemme yksi harvoista teattereista, joka saa toteuttaa oman versionsa Wickedistä. Tämä on harvinainen tilaisuus kokea maailmankuulu musikaali aivan uudella tavalla – läheltä, livenä ja täynnä tunnetta.
Tule kokemaan tarina, joka uhmaa painovoimaa – ja muistuttaa, että todellinen taika löytyy meistä itsestämme.
Lähtö: Raisio toimisto klo.08:30, Turku linja-autoasema klo.08:45, Abc aura klo.09:05, ja matkan varrelta pääsee kyytiin.
Nautimme matkalla maittavan lounaan, ennen saapumistamme teatterille.
Esitys alkaa klo.13, kesto noin 3 h (sis.väliajan).
Esityksen päätyttyä paluumatka Turkuun ja Raisioon.
Matkan hinta: 176 €
Hintaan sisältyy:
- kuljetus
- ruokailu
- esityslippu

MATKAOHJELMIEN KOPIOINTI EHDOTTOMASTI KIELLETTY!
Meillä kalliimmat matkat voi maksaa useassa erässä!
STAR TOURS OY
Ritvan matkat
Tornikatu 4
21200 Raisio
020 7931 040
info@startours.fi
Matkanjärjestäjä ei ole vastuussa matkustajan matkalla tarvitsemista vapaaehtoisista vakuutuksista vaan matkustaja vastaa itse vakuutusturvastaan ja sen kattavuudesta esim. peruutusturvan osalta. Noudatamme yleisiä valmismatkaehtoja sekä Ritvan Matkat ja Star Tours Oy erityisehtoja. Suosittelemme matkavakuutuksen ottoa joka sisältää peruutus turvan esim. sairaustapaukset. Ulkomaanmatkoilla tarvitaan Passi tai virallinen henkilökortti. Myös kotimaan matkoilla on hyvä olla mukana kuvallinen henkilöllisyystodistus.
Pidätämme oikeuden mahdollisiin muutoksiin











